lauantai 27. lokakuuta 2012

Caramel Apples

Hello Lovelies! 

Tänään päätin tustua hieman oman kaupungin osani eli Gortonin kirpputori ja hyväntekeväisyyskauppojen tarjontaan. Aivan meidän lähikaupan, Tescon, vieressä on Gorton Market. Paikkana Gorton Market on hyvin lähellä Hakaniemen Hallia. Paljon pikku putiikkeja, aina kahviloista kenkä- ja lihaliikkeisiin asti. 

Harhaillessani pitkin käytäviä, törmäsin kojuun, jossa myytiin hedelmiä ja omenoita. Perinteisten omppujen lisäksi myynnissä oli suklaa-caramel-kuorrutettuja omppuja. Niitä sai kaksi punnalla, joten pakkohan sitä oli ottaa kokeiluun. Mieleeni tuli Applejack ja tämän omppukoju Grand Galloping Galassa :D 


Gorton Marketin ulkopuolella on joka lauantai pieni kirpputori, jossa on usein miten samat myyjät. Tarjonta ei ollut kovin erikoista ja kaikki kivat vaatteet olivat liian pieniä tai liian isoja. Kuitenkin viimeinen pöytä pelasti tämän kirpparikierroksen, sillä löysin nämä aidot helmet. Helmet ovat vintagea ja tytöllähän ei koskaan ole liikaa kauniita helmikoruja, vai mitä?`


Kävin Tescossa, ihan ruoka ostoksilla ja satuin pyörähtämään kodin sisustus ja astia osastolla. Sieltä mukaan tarttui todella suloinen esiliina! Nyt eivät vaatteet enää kastu ja likaannu tiskatessa ja ruokaa laittaessa! 


Lähikuva esiliinan printistä


Muutama viikko sitten kävin katsastamassa Afflecksin tarjontaa. Ensimmäisestä kerroksesta löysin ihanan helmikaupan, jonka riipus tarjonta sai pääni hetkellisesti sekaisin. Koru ihmisenä mukaan tarttuikin sitten semmoista, jota en ole Suomesta löytänyt.

Avaimia, kolibreja, lusikoita, kuppikakkuja, keiju ja henkilökohtaisena lempparinani keinuhevosia! Noissa käsissä, joita paljon enemmän kuin vai kuvassa olevat kaksi, lukee Hand Made ja sydämissä, joita on myös enemmän, lukee Made with love.

Polymeerimassasta tehtyjä ruusuja!

Lasisia lehtiriipuksia. Vihreät ovat todellisuudessa hieman eri sävyä ja tummempia.

2 kommenttia:

  1. Helmesi ovat aivan ihanat, rakastan helmiä. Olet taas tehnyt upeita löytöjä. Minäkin tästä suunnistan Mellunmäen kirpparille, kunhan saan ruoan uunista. Tosin minun kirppariltani ei ihan kuvaamiasi löytöjä tehdä. Pojat ovat tulossa käymään ja korjaavat seinässäni olevan reiän, siis minulla on seinässä reikä, ihan oikea kolo! Tämä on pitkä juttu, joten Tapio selittäköön sen sinulle. Terveisin Ritva

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti kirpparilta löytyi jotain mukavaa ja että pojat saivat reiän korjattua. Aikajuna kääntyi jo kotimatkalle, 5 viikkoa jäljellä. Kuudentena, olen jo tulossa kotiin.

    VastaaPoista