lauantai 8. marraskuuta 2014

Kiiltäviä kampauksia

Heippa ihanaiset!

Muutama uusi juttu on taas kotiutunut meille. Ajattelin nyt vilauttaa teille niitä kivoimpia.

Muutama viikko sitten kävimme nuorten kanssa kirjamessuilla ja sieltä mukaan tarttui erittäin hyödylliseksi osoittautunut kirja. Kyseinen teos sisältää sekä sanalliset että kuvalliset ohjeet aina erilaisista ponnarikampauksista lettien kautta nutturoihin asti. Tämän kirjan avulla opin päivässä mm. tekemään ranskanletin, joka tähän asti on aina epäonnistunut kun olen yrittänyt. Hankin kirjan lähinnä inspiraatioksi, mutta se onkin toiminut myös ohjekirjana. Etenkin erilaisten lettien osalta. Todella kiva kirja, vaikka joululahjaksi kampuskriisin keskellä elävälle ystävälle.

 

Sitten aivan ihanat käsin neulotut villasukat mieheni kummitädin äidiltä (!). En ole aivan varma, olenko koskaan edes tavanut kyseistä rouvaa, mutta voi miten iloinen olin näin ihanista sukista. Valkoiset villasukat ovat kyseisen rouvan mielestä erittäin tarpeelliset tuoreelle vaimolle :D 



Tämä paita on tarpeeseen hankittu, sillä eräs viininpunainen hameeni suorastaan huusi parikseen tätä paitaa, kun näin sen Seppälässä. Niin ja se tarvehan oli lokakuun lopulla vietetty Kesänkuoppajaiset, joissa keskityin kuvaamisen sijasta syömään uskomattoman hyviä vohveleita ja viettämään aikaa ihanien ystävieni kanssa.  


Lopuksi vielä uusin lisä ponikokoelmaani, Olin tapaamassa erästä nuorta tämän työharjoittelupaikalla, ja sieltä palatessani huomasin matkalla pienen kirpparin. Tein pikaisen kierroksen liikkeen läpi ja viimeisessä pöydässä oli pinossa erilaisia halpa-kopioita My Little Pony -leluista ja tämä aito yksilö. Samalla pöydällä oli myös tämän ponin normaaliversio, mutta kirpparilla kävi vain käteinen, joten valitsin tämän Italy-version. Luulen, että ponia on kunnostettu, sillä yhdelläkään kirpparilla kohtaamallani G1-ponilla ei ole ollut karvat näin hyvässä kunnossa saati noin nätisti laitettuna. Minulle se on loppupeleissä ihan sama, mutta onhan tuo hienon näköinen kun karvat kiiltää. 




2 kommenttia:

  1. Mummon sukat ovat aivan ihania. Ilman villasukkia en minä ainakaan tule toimeen talvella. Tuo hiuskirja on varmasti sinulle omiaan, sillä sinullahan tukkaa ja intoa riittää, Näin harmauden keskellä kaikki kaunis piristää ihmismieltä. Mummin pojalle vielä 1-vuotisonnittelut!

    VastaaPoista