tiistai 27. joulukuuta 2011

Joululahjoja

Hei ! 

Joulu on nyt ohi, ja koska sain mitä ihanimpia lahjoja, päätin postata tänne parhaimmistoa. Sain Marilta mitä suloisimman säälinallen, jonka kaulassa oli kaksi itsetehtyä rannekorua. Lahjan mukana tuli myös lappunen, jossa kerrottiin helmistä hieman. Kaikki siniset helmet ovat vintagea ja valkeat kierrätettyjä! Rakastan kaiken sorttista vintagea ja sininen väri sopii minulle, joten parempaa valintaa ei olisi voinut olla. Pidän koruista tavattoman paljon. 

Tässä lähikuvaa lukoista, jotka ovat itsessäänkin kuin koru
Poikaystävältäni sain lahjaksi kirjan sekä aivan ihanan kiinalaisen teeastiaston! Kannu ja kuusi kuppia tulivat omassa laatikossaan, joka sekin oli kaunis. Voitte siis vain arvata, että teekutsut häämöttävät lähitulevaisuudessa. Astiaston mukana sain myös neljä erilaista kiinalaista teelaatua. Erään teen kirjaimellinen käännös oli mielestäni varsin hauska " Vihreä kevät etana". Nimi viittaa teenlehtien rullattuun muotoon, joka muistuttaa etanaa. Nimi tuo ainakin minulle mieleen ihanat alkukevään päivät, kun lumi on sulanut ja ensimmäiset lämpivät päivät ovat tulleet.  

Ystäväni ovat varsin tietoisia rakkaudestani teehen, joten nuo kiinalaiset teet eivät jäänet ainoksi juotavaksi lahjaksi. Poikaystäväni äidiltä sain nimittäin teepallon ja Päivänsäde-nimistä teetä. Teessä maistuvat Rooibos-pensaan lehdet sekä mansikan ja kerman aromit. Tuoksu on aivan taivaallinen, joten maku ei voi olla muuta kuin hyvä ! 



  Loppukevennyksenä terveiset Hänen Majesteetiltaan Atsalealta.

2 kommenttia: