maanantai 13. elokuuta 2012

Ostoksia!


Hei !

Koulu alkoi tänään ja sen myötä paluu arkeen. Tänään on tasan kuukausi siihen, kun koneemme kokka nousee kohti Iso-Britanniaa, tarkemmin Manchesteriä. Aion perustaa toisen blogin tässä lähiaikoina, josta voitte seurata vaihtoni kulkua tarkemmin. Tänne postailen sitten kuvia ja kevyempiä juttuja vaihtoni varrelta.

Sitten niihin luvattuihin ostoksiin. Olisin voinut shoppailla vielä paljon lisää, mutta lauantai oli aika täysi jo valmiiksi, enkä halunnut sotkea Immin meille suunnittelemaa päivää sen enempää.

Käväisimme kenkäkaupassa ja mukaan tarttuivat tämmöiset ballerinat. 

Minun toiveestani piipahdimme myös kirpputorilla. Tarjolla olisi ollut aivan ihania huonekaluja, mutta jouduin jättämään ne sinne. Niiden sijaan nappasin mukaani pienen meikkipussin.

Mukaan tarttui myös helmiä, helmihattuja, sekä aivan ihania lukkoja! 


Viimeisenä löytönä ostin kahdet ruusukorvakorut. En pystynyt valitsemaan mintunvihreän ja vaaleanpunaisen välillä, joten ostin molemmat. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti