perjantai 9. marraskuuta 2012

Kirpeä omena ja ikuisesti 21

Heipsan!

Kuten edellisessä postauksessa lupasin, nyt on Lontoon ostoksien aika. Kuten jo kerroin paljon en ostoksia tehnyt, suurin osa ajasta kului niiden valtavien liikkeiden läpikäymiseen!


Kirpeää omenateetä ja hedelmä hauduke Harrodsilta. Molempien tuoksu on aivan taivaallisen hyvä!

Korvakorut Forever 21:sta 

Olin sopinut itseni kanssa, etten osta vaatteita täältä semmoisista liikkeistä, joita löytyy Suomestakin. En kuitenkaan voinut vastustaa tätä mekkoa, jonka väri on todellisuudessa aivan ihana sininen. Mekko löytyi Lontoon H&M- liikkeestä. 

 En muista kuolemaksenikaan mistä liikkeestä tämän kirjan löysin, mutta ale oli niin suuri, että oli pakko ottaa mukaan. Kirjan alkuperäinen hinta oli n. £ 17 mutta minä maksoin vain £4!

Kirjassa minua viehättivät hienot kuvat, joista imeä inspiraatiota. Kirjasta löytyy myös hyviä kuvallisia ohjeita erilaisiin korunteko tekniikoihin. 

Ostin myös tuliaisia, mutta ne pidetään yllätyksenä siihen saakka, kun olen antanut ne.

2 kommenttia:

  1. Sulla on matkalaukku pullollaan ihania ostoksia, kun tulet kotiin. Loistavat korvikset! Minäkin ostin Mellunmäen kirppikseltä elämäni ensimmäiset kirppiskorvikset eli eivät ole hopeaa tai kultaa. Mutta enpä ole vielä käyttänyt niitä, ehkä joku päivä innostun ja koristaudun niillä. Mukavaa loppuviikkoa täältä sateisesta Helsingistä toivottaa Ritva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan äidin matkalaukku on pullollaan tavaraa kun lähtevät maanantaina. Huomenna saapuvat siis äiskä, Jukkis ja Jenkku. Minulla on myös suunnitelma, miten saan kaikki mekkoni Suomeen :D

      Poista