sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Birthday Girl

Hei !

Eilen vietettiin syntymäpäivääni ja samalla kotiin paluu juhlia. Oli ihanaa tulla kotiin ja viettää mukava ilta yhdessä ystävieni kanssa. 

 Ylläni oli seuraavaa: 
Mekko: H&M Lontoo 
Kengät: Rizzo
Sukkikset: Primark 
Korut: Claire's 

Sukkiksien juju onkin takana!


 Kampaus. Olen tykästynyt erilaisiin nutturoihin lähiaikoina kun hiukset ovat taas niin pitkät, että niihin saa tehtyä kampauksia. 

Ystäväni saivat tuliaiset ja joululahjan samassa paketissa. Olin kirjoittanut paketteihin  lahjan tuoksun ja he saivat valita mieleisensä. 


Sain juuri niitä lahjoja joita olin toivonutkin. 


 Hiuspanta ja ruusuja sekä nutturaan laitettava koriste 

 Yves Rocherin suihkusaippua ja body lotion, käsirasva ja huulirasva. Kaikki muut paitsi huulirasva kimaltelevat! 


Pikkusiskoni antoi magneettikynsilakan ja kaksi erilaista magneettia.  

Juhlat olivat onnistuneet ja oli ihanaa viettää aikaa ystävieni kanssa.

2 kommenttia:

  1. Onnea vielä kerran synttärisankarittarelle! Tuo mekkosi on aivan ihana, ei voi muuta sanoa, samoin ne lumihiutalekorut! *-*

    VastaaPoista