keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Lisää siihen pitsiä!

Hei ihanaiset! 

Pahoitteluni pitkästä hiljaisuudesta. Koulutehtävät ovat vieneet kaiken vapaaaikani, mutta nyt harjoittelun aikana on enemmän aikaa myös bloggaamiselle. Olen lähiaikoina saanut anoppini tuttavalta muutamia ihania ja inspiroivia ompelukirjoja ja ajattelin nyt esitellä lempparini.

Tämän kirjan sain hieman ennen joulua. Kirjan kuvat ovat hienoja ja ainakin itse saan niistä inspiraatiota omiin töihini. Kirjassa on aika helppoja ompeluohjeita, mutta osaan niistä tarvitaan ompelukone, joka tästä taloudesta uupuu.




Toinen kirja sisältää kohtuullisen helppoja ompeluohjeita, ohjeita pitsin tekoon sekä kaavat kaikkiin kirjan ohjeisiin. Sokerina pohjalla kirja sisältää tietoa erilaisista pitseistä ja pitsin historiasta. Kirjassa sisältää myös pienen pitsi sanaston ja ohjeita vanhojen käsitöiden hoitoon ja säilyttämiseen. Kirjan kauniit kuvat ovat myös herkkua silmälle.



 Löydättekö te inspiraatiota pukeutumiseen, käsitöihin tai mihin vain kirjoista?

2 kommenttia:

  1. Ihania kirjoja ja ihania malleja. Sinä, jos kuka on nuo kirjat ansainnut. T. Anoppi

    VastaaPoista