sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Pinkkiä ja kultaa

Hei Ihanaiset!

Toukokuu saapui ja sää enteilee jo kesää. Ainakin eilisen perusteella.

Pikkusiskollani oli viikon alussa syntymäpäivä, ja päätin tehdä hänelle lahjaksi rannekorun. Siskoni pitää kirkkaista väreistä, joten pinkit makeanvedenhelmet pääsivät vihdoin käyttöön. Valkeat helmet ovat tsekkiläisiä lasihelmiä ja kristallit luonnollisesti swarovskeja. Korun lisäksi sisko sai hajuveden.



Koru innostuksen myötä tein itselleni uudet korvakorut. Tilasin joskus aikaa sitten nuo riipuspohjat ja lasikapussit nettikaupasta nimeltä Kirjohelmi. Tarkoituksena tehdä niistä korvakorut, kunhan sopiva kuva löytyy. Jonkin aikaa sain hakea, ennen kuin löytyi tarpeeksi pieni kuva, jota pienensin vielä lisää. Loppujen lopuksi, teekupit erottuvat aika hyvin lasikapussin suurentavan ominaisuuden vuoksi. Helminä kullanväriset makeanveden helmet ja koukut hopeaa, joita ehkä hieman tummentaa. 


2 kommenttia:

  1. Kauniita koruja ja taitava olet kuvaamaan ja muokkaamaan, sillä teekupit näkyvät todella hyvin. T. Ritva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muokkaamisesta en tiä, kamera vain on hyvä, niin onnistuu vähän heikompikin kuvaaja. Mutta tykkään kyllä noista korviksista :)

      Poista