maanantai 2. tammikuuta 2012

Teehetki

Ihanaa alkanutta vuotta rakkaat lukijani !

Talvi tulee ilmeisesti viimein tänne Helsinkiinkin, ainakin kun katsoo ulos ikkunasta. Tapasin tänään erään ystäväni, jota en ole nähnyt moneen vuoteen. Asuimme lapsina samalla pihalla ja ala-asteella olimme parhaita ystäviä. Sitten vuodet vain tulivat väliin ja nyt oli aika elvyttää vanha ystävyys. Kävimme teellä tai kahvilla ystäväni tapauksessa, ja yritimme päivittää muutaman vuoden tapahtumia. Oli todella mukavaa nähdä hänet taas, ja toivottavasti yhteydenpito nyt hieman tiivistyisi, sillä vaikka emme ole nähneet pitkään aikaan, tuntui kuin vuosia ei olisi ollutkaan. 

Tässäpä sitten asukuva tältä päivältä:


 Ylläni oli : 
Bolero: Kirpputorilta
Hame: H & M 
Vyö: Seppälä 
Kengät: Dinsko 
Rannekoru: Lahja ystävältä 

 Tammikuun alennukset ovat taas kerran saaneet minut valtaansa ja olen tehnyt  muutaman aivan ihanan löydön. Niille lukijoille, joita turkikset kammottavat sanottakoon, että en millään tavalla kannata turkistarhausta, mutta jos tielleni osuu esimerkiksi kirpputorilla vanha sievä turkis kohtuu hintaan, ostan sen. En koe tällä tukevani turkistarhausta, vaan kierrätystä, sillä eläin on todennäköisesti kuollut kauan ennen kuin edes synnyin.  Alla olevat ostokset on tehty parina päivänä, mutta laitan kaiken nyt kerralla kun vauhtiin pääsin.

Sitten itse ostoksiin:  
Löysin Seppälän alesta tämän aivan ihanan mekon. Rakastuin mekon melko graafiseen printtii, jossa on ruusuja miekkoja. Tyttömäinen mekko hieman "rajummalla" printillä.  
                                                                                                                                                             
Pidän mekosta myös sen ykstyiskohtien takia. Selässä on timantinmuotoinen aukko ja niskan kohdalla rusetti, mikäs sen sopivampaa, kun tykkään sekä timanteista että ruseteista. Mekko myös istuu päälleni aivan tavattoman hyvin, joten tätä tulette näkemään ylläni paljon.  Tässä lähikuvaa selän aukosta ja rusetista      

                   
Hankin myös kaulaliinan, joka on tehty kaninkarvasta ! Pidän aidosta turkiksesta sen lämpöisyyden ja pehmeyden takia. Aito turkis myös näyttää kauniimmalle kuin tekoturkis. Tämän turkiksen ostin uutena, mutta koska se on  angorakania, jonka hoitoa voisi verrata lampaaseen eli kania pitää ns. keriä, en koe tässäkään tukeneeni turkistarhausta. Eikös olekin aivan mahdottoman sievä! 

Ostin myös toisen mekon, tällä kertaa H&M:stä. Kaulusmekot ovat jo hetken aikaa vedonneet minuun, joten mekko on loistava lisä vaatekaappiini. Kauluksien lisäksi pidän tavattoman paljon tämänkin mekon printistä. Kirsikat ovat namia syötävää kesällä, sekä hauska printti. Omistan myös mekkoon sopivat korvakorut ! 
Tämmöistä tällä kertaa, nauttikaa lumesta, joko ulkona tai kotoa ikkunan läpi katsellen teemuki kourassa. Niin minä ainakin teen !

2 kommenttia:

  1. Tuo pampula huivi on niin ihana. Ja tuo valkea pitsimekko asukuvassa! *-* Nimim. Olen edelleen katkera etten itse älynnyt ostaa sitä. XD

    VastaaPoista
  2. Caramea: Kiitos :) Mekko onkin yksi mun lemppareista. Se on niin monikäyttöinen.

    VastaaPoista