keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Tukholma part I

Heipsan taas ihanaiset!

Sulhaseni osti minulle syntymäpäivälahjaksi matkan Tukholmaan, kuultuaan etten ole siellä koskaan käynyt. Älkää kysykö miten se on mahdollista, mutta niin vain on käynyt. :D

Kuulin ystävältäni ja bongasin myös eräästä blogista, ettö Tukholma on saanut oman Ladureé:n. Lisää kyseisestä liikkeestä voitte lukea täältä.

Tietenkin mukaan tarttui maistiaiset, Sulhaselleni suklaan ja minulle vaniljan makuiset leivokset. Olivat juuri niin herkullisia kuin nettisivuilla luvataan. Parhaita macaroneja joita olen maistanut.

Laduree:n jälkeen suuntasimme vanhaan kaupunkiin. Ihana kaupungin osa kapeine katuineen ja pikku putiikkeineen. Löysimme liikkeen joka myi polkagris-karkkeja. Harmiksemme liike oli suljettu juuri silloin. Näyte ikkunat olivat kuitenkin herkulliset!


 Karkeista kalloihin. Erään sivukadun liikkeen ikkunasta kurkisteli tällainen ilmestys:


Sitten  vähän asukuvia. Ensimmäisessä halusin saada hieman sailor-henkeä. Ainakin hameessa on hieman hakemaani meriteemaa. Kaulakorussani oli myös kilpikonna, mutta siitä ei valitettavasti tullut otettua lähikuvaa.

Bolero: Second Hand 
Paita: H&M 
Hame Shout, Manchester 
Kengät: ShoeZone, Manchester 
Korut: Bulgariasta, lahja/vintage, itsetehty

Sitten seuraavan päivän asua. Tässä samalla tuleekin kätevästi esiteltyä uusi mekkoni, jonka sain ystävältäni. Hän ei enää kokenut mekkoa tyyliinsä sopivaksi, joten annoin sille uuden kodin. 


Mekko: Second Hand/Seppälä
Kengät: ShoeZone, Manchester 
Korut: Lahja ja itsetehty 

Ostoksia ja lisää kuvia seuraavassa postauksessa!

2 kommenttia:

  1. Hei, Tukholma on tosi kaunis ja ihana kaupunki. Täynnä upeita kauppoja ja tietysti vanhakaupunki on aivan pullollaan kaikkea mukavaa. Pääkallo oli karmiva. Löydät aina niin kauniita vaatteita, sillä linjalla on hyvä jatkaa. Mukavaa talvista viikkoa toivottaa Ritva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin itsekin Tukholmasta ja kuten mainitsinkin vanhakaupunki oli mielestäni todella mukava.

      Suurin osa vaatteistani on alennuslöytöjä tai ystäviltä saatuja kuten alemmasta kuvasta selviää

      Poista