maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kirppislöytöjä

Hei ihanaiset!

Kävin eilen Marin kanssa Messukeskuksen jättikirpparilla. Valtavasta tarjonnasta huolimatta en löytänyt oikein mitään. Jotain kuitenkin tarttui mukaan. Aloitetaan asukuvalla, jonka Mari näppäsi.


Mekko: H&M 
Laukku: Primark 
Kengät: Andiamo

Sitten ostoksia. Löysin uuden kellohameen kokoelmaani. Hameessa on niin valtava helma, ettei yksi alushame taida riittää. Kellohelmaiset hameet saavat minut tuntemaan itseni kovin naiselliseksi. Pitäisi käyttää niitä enemmän.

Mukaan tarttui myös teepannu, joka on juuri oikean kokoinen yhdelle. En kuitenkaan ole aivan varma tykkäänkö pannusta kuitenkaan niin paljon, että haluaisin pitää sen. Pannu saattaa siis päätyä myyntiin.


Näiden lisäksi löysin myös pitsiliinan ja lumihiutale kuvioleikkurin joulukortteja varten. Niistä ei kuitenkaan ole kuvaa, kun ehdin jo laittaa pitsiliinan pesuun ja kuvioleikkurikin on jo laatikossa.

2 kommenttia:

  1. Ihana punainen kellohame! Ei kirppareilta aina löydäkään ostettavaa, mutta sitten kun löytää, on ilo ylimmillään. Hauskaa juhannusta toivottaa Ritva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hameessa on pieniä valkeita pilkkuja, jotka eivät kyllä kuvasta erotu. Hame oli kyllä hyvä löytö:) Hauskaa juhannusta sinullekin!

      Poista