tiistai 4. syyskuuta 2012

Maalaisromantiikkaa


Viime sunnuntaina viettettiin Puron sulhasen synttäreitä. Ohjelmassa oli Aliasta ja Singstaria pojat vastaan tytöt :D Tytöt voittivat tietysti! Puro ja tämän sulho olivat tehneet erilaisia dippejä ja juustofondyyn ja tietysti asianmukaiset dipattavat. Sekä aivan taivaallisen hyvän puolukka-valkosuklaa-juustokakun!

En meinannut millään löytää kivaa mekkoa juhliin.Tiedättekö sen tunteen kun on kaappi täynnä vaatteita, muttei mitään päälle pantavaa?  Päätin siis ratkaista tilanteen tuunamalla erään Seppälästä muutama vuosi sitten ostamani mekon

Yläosassa oli alunperin röyhelöolkaimet, mutta ne eivät oikeen enää kolahtaneet minuun. Leikkasin ne siis irti, mutta otin röyhelöiden pitsin talteen. Tein yläosasta olkaimettoman ja ompelin pitsin yläosan reunaan. Lopputulos on mielestäni oikein kiva.  Suunnitelmissa on vielä tehdä jotain yläosalle, mutta en tiedä vielä tarkaan mitä. Nyt lopetan höpöttämisen ja päästän teidät nauttimaan kuvista:D



 Tähän asuun halusin saada hipauksen maalaisromantiikkaa, sillä se on viimeaikoina viehättänyt minua valtavasti. Ja mielestäni onnistuin ihan hyvin. 


Asu:
Mekko: Seppälä/tuunattu
Huivi: Roomasta
Vyö: H&M
Saappaat: Freda 22
Päivänvarjo: Belle Modeste
Ruusu ja korut: Sieltä täältä

Sitten dippilautaunen 


Juustofondyy!


Viimeisenä erittäin hyvä puolukka-valkosuklaa-juustokakku



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti