lauantai 22. syyskuuta 2012

Teetä ja Ruusuja



Heipsan!

Kävimme Antin kanssa, joka siis suorittaa harjoitteluaan myös H-PAN:lla, hieman kiertelemässä keskustassa. Tarkoitus oli katsastaa täällä joka kuukauden toinen ja neljäs viikonloppu oleva Farmers Market, mutta tarjonta oli aika köyhää, ja kojuja vähän. Market oli siis nopeasti kierretty. Farmers Marketilta päätimme piipahtaa Arndalessa alennusmyynneissä. Sieltä mukaan tarttuikin sitten vaikka mitä.

Primarkista muutamat perus sukkahousut ja kahdet erikoisemmat, eikä hinta päätä huimannut, kahdet erikoissukkahousut tarjouksessa £3, ja kolmen perussukkahousun paketti £3! 


Sitten kaupasta nimeltä River Island, löytyi ihana mekko!  


Löysin yhden teekaupan nimeltä North Tea Power. Sieltä saa teen lisäksi myös erikoiskahveja ja kaikenlaisia herkkuja. North Tea Power myy teetä myös mukaan, The Ouncen tapaan. Valikoima on kuitenkin todella pieni verrattuna Ouncen laajaan ja laadukkaaseen tarjontaan. Teet olivat kuitenkin esillä samankaltaisissa purkeissa kuin Ouncessakin. Mukaan tarttui siis English Breakfast ja hedelmäteesekoitus, jonka nimeä en kuolemaksenikaan muista! 



Täällä ilma on muuten edelleen niin lämmin, että mm. ruusut ja särkyneetsydämet kukkivat edelleen! 



2 kommenttia:

  1. Aivan ihana mekko. Auts sentäs, semmoisen minäkin haluaisin. Täällä on suurimmaksi osaksi todellinen syyssää, sataa ja tuulee. Olen ottanut aamutyömatkalle käyttööni Jokerit-pipon, se suojaa tuulelta ja tuiskulta tukkaani, jotta se olisi edes jotenkin kuosissa, kun pääsen töihin. Matsiinkin olen menossa 26.10. Jokerit-Ilves. Tee lisää ihania löytöjä ja nauti olostasi. Terveisin Ritva

    VastaaPoista
  2. Eikös olekin! Mekko olikin jo käytössä, ja sai kehuja kämppiksiltä. Ne kutsuvat mua täällä Ladyksi :D Täälläkin alkaa jo tarvita pipoa, kolme päivää on satanut ja ollut tosi kylmä. Lehdissä tätä myrskyä on kuvailta sanoilla "The Beast" - Peto. Toivottavasti tulee hyvä matsi ja lopputulos mieleinen :D

    VastaaPoista